Palveluita ja tukia työllistämisen tueksi

Työtä riittää! -hanke tukee työelämää työtehtävien ja työntekijän yhteensovittamiseen sekä työllistämisen prosessin eri vaiheissa. Työnantajille on erilaisia tukia sekä palveluita täsmätyökykyisen henkilön työllistämisen tueksi. Tähän sivulle on koottu yleisimpiä tukipalveluita.

 

Tähän tietopakettiin Työtä riittää! -hanke on koonnut yleisimpiä taloudellisia tukia sekä palveluita työnantajalle täsmätyökykyisen työntekijän rekrytoimiseen. Taloudelliset tuet ovat harkinnanvaraisia ja ne tulee hakea usein ennen työntekijän palkkaamista. Tukipalveluiden tavoitteena on madaltaa kynnystä palkata täsmätyökykyinen työntekijä sekä tukea onnistunutta ja taloudellisesti kannattavaa rekrytointia.

Työhönvalmennus

Työhönvalmentaja tukee työnhakijan ja työn yhteensovittamista. Työhönvalmentaja voi esitellä työnantajalle sopivia täsmätyökykyisiä henkilöitä työnkuvaan ja tarvittaessa tukea työnkuvan täsmäyttämistä vielä paremmin sopivaksi täsmätyökykyiselle työntekijälle. Kun työnkuva on oikein mitoitettu, voi täsmätyökykyinen antaa täyden työpanoksensa yritykselle.

Työhönvalmentaja tuntee työllistämisen prosessin ja tukipalvelut ja tuo tietoa sekä tukea työelämään. Työhönvalmentaja voi tukea työpaikalla työnhakijan työhön perehtymisen vaihetta sekä työpaikan tapoihin ja työyhteisöön tutustumista. Työhönvalmentaja on yhtä lailla työnhakijan, työnantajan kuin työyhteisön tukena työllistymisprosessin eri vaiheissa.

Työkokeilu

Työkokeilun avulla voidaan antaa aikaa työnkuvaan perehtymiseen ja talon tapoihin tutustumiseen. Samalla työnantaja näkee, soveltuuko tekijä työnkuvaan ja tuleeko työnkuvaa vielä mukauttaa niin, että täsmätyökykyinen henkilö voi antaa paremmin täyden työpanoksensa. Työkokeilun jälkeen yritys voi palkata talon tavat tuntevan työntekijän. Työkokeilua järjestävät mm. TE-toimisto, Kela ja työeläkelaitokset. Koska työkokeilu ei ole työsuhde, sen ajalta ei makseta palkkaa, eikä se kerrytä vuosilomapäiviä tai eläkettä. Työkokeiluun osallistuva ei ole myöskään työterveyshuollon piirissä. Työkokeilu kestää usein 1-3 kk, samalla työnantajalla se voi kestää enintään 6 kk. Työkokeilusta tehdään kirjallinen sopimus, jossa sovitaan työkokeilun kestosta, tavoitteista ja työtehtävistä. Työtehtäviin perehtymiseen voidaan hyödyntää työhönvalmentajan tukea.

Palkkatuki

Palkkatuetun työn tarkoituksena on parantaa henkilön ammatillista osaamista ja edistää työllistymistä. Palkkatuella voit palkata työttömän työnhakijan, jolla on palkkatukeen oikeus. Palkkatuen edellytys on, että työnhakijalla on puutteita ammatillisessa osaamisessa tai tehtävissä selviytymiseen vaikuttava vamma tai sairaus.

Tukea voidaan maksaa myös osa-aikaiseen työsuhteeseen tai oppisopimuksen aikana. Palkkatukia on erilaisia ja tuen avulla voidaan korvata 30–100 prosenttia 6–24 kuukauden ajalta. Palkkatuki on harkinnanvarainen tuki, jota TE-toimisto voi myöntää. Työnantaja hakee palkkatukea ennen työsuhteen alkua TE- toimiston kautta ja työnantajan pitää saada myönteinen palkkatukipäätös ennen kuin työntekijä voi aloittaa palkkatuetussa työssä.

Huom! palkkatukiin on tulossa muutoksia 1.7.2023 alkaen. Ammatillisen osaamisen puutteiden perusteella myönnettävän palkkatuen määrä tulee olemaan 50 prosenttia palkkakustannuksista. Työnantajan maksettavaksi tulevia palkan sivukuluja tai lomarahaa ei jatkossa voi kattaa palkkatuella. Palkkatuki myönnetään jatkossa pääsääntöisesti viideksi tai kymmeneksi kuukaudeksi riippuen palkkatukea edeltävän työttömyyden kestosta. Tukea ei kuitenkaan voi myöntää uudestaan samalle työnantajalle, jolle on myönnetty aiemmin palkkatukea saman henkilön palkkakustannuksiin ennen kuin edellisen palkkatukijakson päättymisestä on kulunut kolme vuotta. 

Osatyökykyisen palkkatuki

Osatyökykyisen palkkatuki voidaan myöntää, jos työttömän vamma tai sairaus olennaisesti vaikuttaa hänen työsuoritukseensa tarjotussa tehtävässä. Tuki on 50 % palkkauskustannuksista. Tukijakson kesto on enintään 24 kuukautta kerrallaan. Osatyökykyiselle on mahdollista saada useampi palkkatukijakso.

Huom! Osatyökykyisen palkkatuki muuttuu 1.7.2023 alkean. Palkkatuki nousee tällöin 70% palkkauskustannuksista. Työnantajan maksettavaksi tulevia palkan sivukuluja tai lomarahaa ei jatkossa voi kattaa palkkatuella. Palkkatuki myönnetään jatkossa pääsääntöisesti viideksi tai kymmeneksi kuukaudeksi riippuen palkkatukea edeltävän työttömyyden kestosta. Alentuneesti työkykyisen palkkaaminen palkkatuella on mahdollista uusia palkkatukijakson päätyttyä. Eli palkkatukea voidaan hakea uudelleen samalle työnantajalle saman henkilön palkkakustannuksiin.

Työolosuhteiden järjestelytuki

Työolosuhteiden järjestelytuen tarkoitus on kohtuullisilla muutoksilla poistaa vamman tai sairauden aiheuttamia haittoja työnteossa. Työnantaja voi saada työolosuhteiden järjestelytukea, jos työhön palkattavan tai työssä jo olevan henkilön vamma tai sairaus edellyttää uusia työvälineitä, kalusteita tai muutostöitä työpaikalla. Tällöin tuki on enimmillään 4 000 euroa työntekijää kohden ja työnantajan tulee itsekin osallistua kustannuksiin kohtuulliseksi katsotulla määrällä, eikä tukea ole tarkoitettu työpaikan tavanomaisiin ergonomiaratkaisuihin.

Korvausta voi saada myös toisen työntekijän antamasta avusta enintään 20 työtunnille kuukaudessa enintään 18 kuukauden ajan. Tukea maksetaan kuukausittain jälkikäteen 20 euroa tunnilta, enintään 400€ kuukaudessa. Työnantaja hakee tuen TE-toimistosta.

Kuntakohtaiset työllistämistuet

Joissain kunnissa on käytössä yrityslisä/kuntalisä/työllisyyssetelit/työllistämisen bonus tai työnantajasiirto. Ne ovat harkinnanvaraisia, määrärahasidonnainen palkkioita vaikeassa työmarkkina-asemassa olevan henkilön työllistämiseen. Lisätietoja saa kunnan työllisyyspalveluista.

Oppisopimuskoulutus

Oppisopimuskoulutuksen tarkoitus on oppia työssä ja täyttää samalla tutkinnon ammattitaitovaatimukset. Työtunteja on tarjottava vähintään 25 h viikossa ja työtehtävien tulee olla monipuolisia ja ammattitaitovaatimuksia vastaavia. Työttömän työnhakijan oppisopimukseen voi hakea myös palkkatukea koko oppisopimuskaudelle.

Tuettu oppisopimus on oppisopimuskoulutusta, johon on yhdistetty opiskelijan tarvitsema tuki, esimerkiksi työhönvalmennus. Tuen tarve voi liittyä opintojen suunnitteluun, oppimisen haasteisiin, sosiaalisiin taitoihin tai elämänhallintaan. Tuella varmistetaan ennakoivasti, että oppisopimuksen tavoitteet saavutetaan. Myös tuettuun oppisopimukseen voi saada palkkatukea.

Todistus suurtyönantajalle osatyökykyisyydestä

Työnhakija-asiakas voi pyytää TE-toimistosta todistuksen suurtyönantajalle siitä, että hänet on merkitty TE-toimiston asiakasrekisteriin osatyökykyisenä työnhakijana. Työntekijä toimittaa itse TE-toimistosta saadun todistuksen työnantajalle ennen työsuhteen alkua. Jos työssäolon viiden ensimmäisen vuoden aikana osatyökykyinen henkilö tulee työkyvyttömäksi, ei työkyvyttömyyseläke vaikuta suurtyönantajan työeläkemaksuluokkaan.

Täsmätyökykyinen henkilö on työkykyinen, kun työnkuva suunnitellaan sopivaksi

Sairaudesta tai vammasta huolimatta täsmätyökykyinen henkilö on täysin työkykyinen, kun työ vastaa hänen työkykyään. Täsmätyökykyisillä henkilöillä on osaamista, jota saadaan hyödynnettyä yrityksissä työtehtävien suunnittelulla ja työnkuvien muokkaamisella. Työhönvalmentajalta saa tukea työn muotoiluun.

Materiaalipankki osiossa on lisää materiaalia tulostettavassa muodossa työllistämisen prosessista sekä työllistämisen tukimuodoista.