Työpaikka on meille kaikille erittäin tärkeä asia, se on vahvasti osa meidän identiteettiämme. Kun meillä ei olekaan sitä työpaikkaa, olemme monesti hukassa. Epävarmuudessa eläminen stressaa meitä. Kuka minä olen, mitä minä teen, millä minä elän? Meidät kasvatetaan edelleen pienestä pitäen pääosin siihen, että ammatti on opiskeltava ja töitä tehtävä. Entä jos minulta puuttuu vielä se ammatillinen koulutus? Miten minä koskaan pääsen töihin, jos en pääse edes opiskelemaan?
Näiden kysymysten parissa teemme töitä päivittäin. Olemme päässeet jo tutustumaan teihin omavalmentajiin ja täytyy sanoa, että teette työtänne täydellä sydämellä. Meidän molempien onnistumisen mittareina on samoja asioita, työllistyminen ja opiskelupaikan saaminen.
Jotta yhteiskuntamme ja työyhteisömme kehittyisivät ja moninaistuisivat, meillä on tärkeä yhteinen tehtävä, täsmätyökykyisten työllistyminen. Monet heistä ovat täysin työkykyisiä tiettyihin työtehtäviin, kun saamme nämä tarpeet ja osaamisen kohtaamaan, onnistumme varmasti.
Erityisammattioppilaitoksista voi valmistua nykyisin osatutkinnolla. Se tarkoittaa sitä, että kyseinen opiskelija ei ole saavuttanut kaikkia tutkinnon keskeisiä osaamistavoitteita tuesta huolimatta. Tällöin hän ei saavuta koko tutkintoa. Opinnot eivät siis ole jääneet kesken. Suoritetut opinnot kertovatkin kyseisen opiskelijan vahvuuksista ja hänkin voi työllistyä, jos hänen täsmäosaaminen kohtaa työnantajan tarpeet. Palkkatukityö on tärkeä ponnahduslauta Kiipulan nuorille työelämään. Mikä onkaan mahtavampaa, kun opiskelija valmistuu ammattiin, hänelle on jo valmiiksi selvitetty palkkatukioikeudet ja sopiva työnantajakin löytynyt. Aina ei kuitenkaan käy niin, vaan valmistunut nuori jää työttömäksi työnhakijaksi.
Kun työnhakijan taustalla vaikuttaa vaikkapa neuropsykiatrinen häiriö, se voi vaikuttaa monella tapaa työllistymiseen. Monesti heidän tuen tarpeet eivät näy ulospäin, kuten ei välttämättä vahvuudetkaan. Niiden tunnistaminen on tärkeää, erityisesti vahvuuksien, koska niillä päästään paremmin eteenpäin. Oman osaamisen sanallinen kuvaus on vaikeaa ja monella on itsetuntokin huono. Kommunikointi saattaa olla haastavampaa. Joskus se voi olla nuoren puolelta myös hyvinkin suoraa ja rehellistä. Tilanteesta riippuen sekin saattaa meitä joskus hämmentää. Jollain saattaa olla omasta osaamisestaan epärealistinen käsitys. Nuoren hiljaisuus ei ole aina myöntyvä merkki, se voi olla myös merkki siitä, ettei ymmärrä yhtään mitään, mutta ei uskalla sitä sanoa.
Vaativaa tai erityistä tukea tarvitseva nuori tarvitsee jo opinnoissaan toistoja opittavista asioista. Mitä vaikeampi asia, sitä enemmän kannattaa toistaa. Työnhakukin on asia jota he opettelevat, toistot pätevät myös siihen. Termejä, oikeuksia ja velvollisuuksia on hyvä avata käytännön tasolle, mitä hänen odotetaan tekevän. Heillä korostuu erilaiset oppimistavat. Kaikille ei jää mieleen sanallisesti kerrotut ohjeet, vaan he hyötyvät kirjallisista ohjeista, olivat ne sitten paperisia tai sähköisiä. Arkikieli toimii hyvin keskustelussa ja ohjeistuksessa. Monet oppivat konkreettisesti tekemällä ja toistamalla. Sähköinen asiointi voi olla painajaista, toisille se taas on teknisesti helppoa, kunhan saa sisällön tuottamiseen tukea.
Kaikkien näiden haasteiden luettelemisen jälkeen totean vielä, monesti työnhaku sujuu hyvin, varsinkin kun siihen saa teiltä loistavilta valmentajilta tai sopivilta palveluntuottajilta tarvitsemansa tuen.
Yhteistyössä on voimaa, mitä hyvää saammekaan aikaiseksi, kun yhdistämme voimamme.
Vinkkaan tähän loppuun mainion sivuston josta saat tukea erityisen ja vaativan tuen tunnistamiseen. Linkki Eikka -työkalu erityisen tuen tunnistamiseen (aukeaa uuteen ikkunaan)
Linkki Työpaikkaohjaajakoulutuksemme osioon 5 (avautuu uuteen ikkunaan). Saat vastauksia miten erityinen tuki saattaa näkyä työpaikoilla.
Pirkko Louhelainen
