Kun Satu Punkarin kanssa keskustelee nuorista ja heidän työllistymiseensä liittyvistä asioista, ymmärtää täysin nuorilta saadun hyvän palautteen ja lempinimen ”pahin gansgsta-sossutäti ikinä”. Tämä nainen ei anna helposti periksi, hän ei silottele turhia, vaan selittää asiat nuorille heidän kielellään. Hän kertaa tarvittaessa sovitut asiat, ei vähättele ja pyrkii olemaan aina tavoitettavissa. Viranomaisten kieli voi olla monella nuorelle haasteellista, suorastaan jargoniaa. Punkari suomentaa heille mitä kullakin lauseella tarkoitetaan ja mitä toimenpiteitä nuorelta vaaditaan.
Haaveet ja tulevaisuuden visiot
-Nuoria monesti kehotetaan liiankin kanssa menemään ”unelmia kohti”. Ymmärrän ajatuksen, mutta silti on oltava realisteja. On uskallettava sanoa nuorelle tosiasiat ääneen. Jos nuoren fysiikka ei kestä, on turha kannustaa häntä erittäin fyysistä kuntoa vaativalle alalle. Nuorilla voi olla erittäin korkeita tavoitteita. Minun kanssani hän voi keskustella toiveistaan ja paloitella niitä; miten saavuttaa asia, mitä mahdollisuuksia on. Tämä tulee tehdä rakentavassa hengessä ja varoen, ettei tule lytänneeksi nuoren haaveita.
-On tärkeää, että nuori tulee kuulluksi.
– Nuoren tulee työttömänä hakea neljää työpaikkaa kuukauden aikana. Nuorta voi kiinnostaa monen kotonaolovuoden jälkeen sähköalan työt, mutta tosiasiallisesti sen hetkisellä työkokemuksella varastotyöt ovat todennäköisempi vaihtoehto. Tämä pitää uskaltaa sanoittaa nuorille ääneen.
– Käytän työssäni ns. positiivista manipulaatiota eli esitän asioita pilkottuna ja pyrin tekemään niin positiivisuuden kautta. Esitän nuorille kysymyksiä kuten; missä näet itsesi 30-vuotiaana? Mitä voit tehdä tuon asian saavuttamisen eteen? Mitä voit tehdä tänään?
Kaikesta huolimatta erityisnuorisonohjaaja Punkari on sitä mieltä, että saa ja pitää haaveilla. Haaveita saa olla, olivat ne sitten kuinka utopistisen kuuloisia tahansa. Ne saattavat joskus toteutua. Huolestuttavaa on, jos nuoret eivät osaa haaveilla. Jos ollaan tässä tilanteessa, lähdetään pienistä asioista liikkeelle. Punkari pohtii nuoren kanssa yhdessä mikä tuottaa nuorelle iloa, ja miten sitä voisi lisätä?
-Lähdemme kerryttämään uutta sisältöä elämään, kuin sipulia, kerros kerrokselta. Jos nuorelle pelaaminen etänä kavereiden kanssa tuottaa iloa, kannustan häntä pelaamaan heidän kanssaan. Seuraava sipulin kerros voi olla kaverin tapaaminen kasvokkain. Sosiaalinen osallisuus on merkityksellistä hyvinvoinnin ja toiminnan kannalta. Päivässä asiat eivät kuitenkaan tapahdu vaan vähitellen.
– Kysyn aina osasinko selittää ymmärrettävästi sen sijaan, että kysyisin: Oletko ymmärtänyt. Näin en leimaa nuorta tyhmäksi vaan huomio siirtyy oman tapaani ilmaista. Tapaamisen lopuksi käyn läpi yhteenvedon, mitkä asiat tulee muistaa. Laitan nuorelle esimerkiksi post it -lapun matkaan.
– Yhdessä sitten kuitataan asiat tehdyksi. Yhteyttä nuoret haluavat usein pitää WhatsApp-viestillä eivät niinkään soittamalla. He saattavat kysyä, mitä pitää tehdä, kun Kelasta tuli tällainen lomake. Menen sitten heidän luvallaan tietoihin katsomaan, mistä on kyse ja selvitän asian heille ymmärrettävästi.
– Kaikki kiteytyy tässä työssä kohtaamiseen, arvostavaan kohtaamisen, ilman sitä asiat eivät etene. Tässä työssä kuunteleminen on yhtä lailla tärkeää kuin asioista puhuminen, toteaa Punkari tyhjentävästi.
Silvi Kaarakainen
