Haastattelimme Lahden kaupungin työllisyyspalveluiden valmennusesimiestä, Sinikka
Leino-Rahikkaa Trion Palvelutorilla torstaina 7. syyskuuta 2023. Keskustelimme Sinikan kanssa hänen ajatuksistaan työllistymisestä, täsmätyöntekijöistä sekä yhteistyöstä ja työpajatoiminnasta Kiipulan ja kuntakokeilun kanssa.
”Useimmat pitempään ilman työtä olevat kaipaavat työnteon mahdollisuuksia
oikeissa työtehtävissä aidoissa olosuhteissa ja oikeassa työyhteisössä ja, että heitä
kohdellaan tasavertaisina työntekijöinä, ” tietää Leino-Rahikka.
Ennen TE-toimiston omavalmentajan työhön siirtymistään Sinikka Leino-Rahikka toimi
Lahden Työn Paikka Oy:ssä, joka oli aikaisemmin Päijät-Hämeen koulutuskonserniin
kuulunut Tuoterengas. Lahden Työn Paikka tarjosi palkkatukityötä, työkokeiluja ja
kuntouttavaa työtoimintaa heikossa työmarkkina-asemassa oleville henkilöille.
Leino-Rahikka on kohdannut työssään asiakkaita, jotka eivät ole työllistyneet vuosikymmeniin ja joiden elämän suunta on muuttunut tukitoimien myötä. Työkokemus on osoittanut, että yhteistyö yritysten kanssa täsmätyöntekijän työllistämisessä vaatii vielä toimenpiteitä.
”Vaikka ihminen on hyvä työtekijä, yritykset eivät välttämättä ota työntekijää töihin, jos se tarkoittaa sitä, että se vaatii heiltä ylimääräisiä resursseja. Heitä kannattaa kuitenkin työllistää. Toivottavasti yhteiskuntamme jatkossa helpottaa erilaisia tukimuodoilla heidän työllistymistään.”
Mölkky-pihapeli on kuuluisa Tuoterenkaan kehittämä tuote. Niitä valmistettiin satoja
tuhansia kappaleita vuosittain, kunnes se myytiin porilaiselle Taktik Games Oy:lle.
Tuoterenkaassa ja Lahden Työn Paikassa Leino-Rahikka toimi yhteensä 34 vuotta.
Työtehtävät olivat aluksi suojatyötoiminnan ja työhönvalmennuksen esimiestehtäviä.
Myöhemmin koulutus-, kehittämis- ja henkilöstöhallinnon tehtäviä. Ennen siirtymistään
Lahden kaupungin valmennusesimiehen tehtävään, hän työskenteli kuntakokeilun
omavalmentajana TE-toimiston työntekijänä.
”Omavalmentajan työssä keskeistä on tunnistaa asiakkaan tilanteeseen vaikuttavat seikat ja pystyä arvioimaan hänen palvelutarpeensa. Tapaaminen omavalmentajan eli viranomaistahoa edustavan henkilön kanssa saattaa olla erityisesti nuorelle joskus pelottavakin kokemus.”
Jotta omavalmentaja osaa auttaa nuoren oikeiden palveluiden piiriin, hänellä on oltava
riittävästi tietoa ja ymmärrystä vaikkapa nepsy-oireista, jotka voivat vaikuttaa asiakkaan
olemukseen ja käyttäytymiseen.
”Työn kautta olen ymmärtänyt, että täsmätyöntekijöissä on valtavasti potentiaalia, jota työmarkkinat eivät tarpeeksi hyödynnä. Täsmätyö ei ole toisarvoista tekemistä, vaan se on yhtä arvokasta kuin kaikki muukin työ. Yhteiskunnallinen hyöty on selkeä ja heidän
työllistymisensä vaikuttaa heidän itsensä lisäksi usein myös heidän koko lähipiiriinsä kannustavalla ja motivoivalla tavalla.”
Ymmärrys työllistymisen haasteista ja halu auttaa asiakkaita yhdistää kuntakokeilun ja
Kiipulan toimijoita. Yhteiset asiakastapaamiset Kiipulan työntekijöiden ja omavalmentajan kanssa voisivat olla hyödyllisiä.
”Saattaen vaihtaen -toimintatapa on erittäin tärkeä osa asiakkaan työllistymispolun nivelvaiheissa. Kun vaikkapa nuoren elämässä jokin päättyy, on tärkeää yhdessä miettiä jatkoa. Jos nivelvaiheen tuki on puutteellista, voi nuoren elämä ottaa takapakkia ja pahimmillaan hän voi kokonaan jättäytyä palvelujen piiristä.”
”Omavalmentajat haluavat palvella asiakkaitaan kokonaisvaltaisesti ja ymmärrettävästi.
Heidän aikansa on kuitenkin rajallista, eivätkä tapaamiset voi olla kahden tunnin
mittaisia” , tietää Leino-Rahikka.
Kuntakokeilu ja Ohjaamo järjestävät tasaisin väliajoin erilaisia tapahtumia työnhakijoille,
koulutuksesta kiinnostuneille tai yritystoimintaa harkitseville. Tiedossa olevia tapahtumia
Palvelutorilla ovat mm. TiistaiRekryt 10.10. ja 14.11., opetus- ja kasvatusalan
sijaishaastattelut 12.10., 2.11., 23.11., 7.12. (Lahti, Hollola) sekä Innostu yrittäjyydestä –
tapahtuma 8.11. 2023
Kiipulan kuntakokeiluhankkeen toukokuun työpaja Fellmannissa otettiin kiitollisina
vastaan omavalmentajien, työhönvalmentajien ja ohjaamolaisten keskuudessa.
Työpajan keskustelut ja esille tuodut asiat antoivat osallistujille uusia työkaluja käyttöön.
Ilmapiiri oli lämminhenkinen ja innostava ja työpajoja on toivottu lisää.
Sinikka Leino-Rahikka kokee Kiipulan kuntakokeilu – hankkeen työpajat hyödyllisiksi
kohtaamispaikoiksi, joissa voidaan luoda hyvää yhteistyötä eri toimijoiden välillä sekä
vaihtaa arvokkaita tietoja ja kokemuksia.
Entä toimiiko kolmikanta-yhteistyö Päijät-Hämeen seudulla?
”Kyllä ja ei. Toivon, että kolmikanta-yhteistyötapaamiset lisääntyvät. Toivon myös, että
asiakkaiden pääseminen sote-palveluihin paranee. Esimerkiksi mielenterveyspalveluihin
pääseminen on erityisen haasteellista.”
Hyvä verkostoyhteistyö on Sinikka Leino-Rahikan tulevaisuuden toiveissa. Yhteistyö ei ole
nytkään huonolla tolalla, mutta paremminkin asiat voisivat olla.
Silvi Kaarakainen