Työpajatyöskentelyn tunnelmia Janakkalan toimipaikan osallistujilta.

UFO-hanke avaa uusia näkökulmia ja ajatuksia
tulevien ympäristöjen luomiseen.

Oman alan kehittämistä!

Koulutuksessa olevien kautta taidot jalkautuu edelleen tiimeille.

Koulutus

  • Koulutus tuntuu toimivalta, kun saa itse valita osallistumisajankohdat.
  • Teams-klinikoilla on hyvä käydä kysymässä apuja ja ohjausta.
  • Uskon, että tämä onnistuu, vaikka välillä on ollut haastetta.
  • On uusia asioista ja niiden haltuun ottaminen vie aikaa. Toisaalta meillä on älyttömän hyvä tuki koko ajan ja apua saa viikoittain työpajoissa ja Teams-klinikalla.
  • Käsikirjoitusten läpikäyminen työpajan vetäjien kanssa tuo varmuutta siihen, että suunniteltu asia voidaan toteuttaa.
  • Joustavia ja toimivia koulutuksia.

Yhteistyö

  • Tiimiparin kanssa aikataulujen yhteen sovittamisessa haastetta. Olisi hyvä päästä yhdessä tekemään työtä eteenpäin.
  • Tekninen toteuttaminen pedagogiikka huomioiden onnistuu yhdessä toteuttamalla. Samalla saa laajemman ja syvällisemmän kokonaisuuden luotua, kun keskustellaan asioista yhdessä. Varmasti yksin voisi toteutus olla nopeampaa, mutta siitä puuttuu silloin yhteistyön tuomat näkemykset.
  • Yhteistyössä myös roolit jakautuu vahvuuksien mukaan. Joku hoitaa enemmän kuvauksia ja toinen keskittyy vaikka Wondaan.

Työskentely

  • Ympäristöstä tulee hyvä ja hyödyllinen.
  • Virtuaalisten kokonaisuuksien kautta oppii itsekin näkemään ympäristöjen toimivuuden käytännössä. Niitä voi tarvittaessa muokata pilotoinnin palautteen mukaan.
  • Kuinka monipuolisesti videoiden avulla voi opiskella ja opetella itsekin. Sitä voisi arjessa kuvata enemmän esim. opiskelijan käsiä, kun hän ottaa jotain laitetta haltuun ja joku ohjaa etenemistä.
  • Kaipaisin videoiden lisäksi tiivistelmää ohjeista.
  • Ohjekirjoja on olemassa ja niitä muokataan koulutukseen osallistujien kokemuksen mukaan.
  • On hyvä kokeilla VR-lasien ja tietokoneiden kautta ympäristöjen toimivuutta.
  • Soveltuu eri laitteille; VR-lasit, tietokone ja mobiililaitteet.
  • Käyttömukavuus esim. tekstilaatikoiden koko, sijainti on huomioitava eri laitteilla.
  • Ympäristön luominen tuntuu ainakin alkuun vähän kikkailulta.
  • VR-laseilla huomaa, että yhteen näkymään ei kannata laittaa liikaa materiaalia ja tehtäviä. Yksinkertainen toimii paremmin!
  • Aloitusnäkymä selkeä, ei kannata piilottaa selän taakse kuvakkeita.
  • Kameran käyttö onnistuu jo ihan kivasti.
  • Kameran jalan tueksi levypaino toimii loistavasti. Epätasaisella alustalla voisi olla joku levy alla.
Kaksi henkilöä katsoo tietokonetta ja työskentelee sen edessä.
Ihmisiä työskentelee luokkatilassa.
Yhdellä on VR-lasit, yksi henkilö puhuu puhelimeen. Kaksi henkilöä katsoo tietokonetta ja työskentelee sen edessä.
Yhdellä on VR-lasit. Kaksi henkilöä katsoo tietokonetta ja työskentelee sen edessä.
Kaksi henkilöä katsoo tietokonetta ja työskentelee sen edessä. Taustalla muita henkilöitä.
Henkilö katsoo tietokonetta ja työskentelee sen edessä.
Kaksi henkilöä katsoo tietokonetta ja työskentelee sen edessä.
Kolme henkilöä työskentelee pöydän ääressä.