Työtä kyllä riittää -hanke jatkaa Työtä riittää -hankkeen materiaalien päivittämistä nyt hankkeen alkuvaiheessa. Materiaalipankista löytyy materiaalia opinnoista työelämään siirtymiseen liittyen niin opiskelijoille kuin henkilöstölle. Täsmätyökykyisille henkilöille on tukimateriaalia itselle soveltuvan työn hahmottamiseen. Lisäksi materiaalipankista löytyy tietoa täsmätyöllistämisestä työnantajalle vietäväksi niin esitteiden kuin videoidenkin osalta.
Materiaalia valmistautumiseen oppilaitoksesta työelämään
Itsensä kokoiseen työelämään -sivusto pitää sisällään opetusmateriaalia työelämään valmistautumista varten. (Työtä riittää! ja Työtä kyllä riittää -hankkeet, ESR)
Tukitoimet valmistuvalle -korttiin (Thinglink) on koottu erilaisia palveluita yhteen. Klikkaamalla palvelun nimeä saat aiheesta lisätietoa ja linkkivinkin. (Työtä riittää! -hanke, ESR)
Materiaalia itselle soveltuvan työn hahmottamiseen
Soveltuva työ -keinoja työnteon tueksi -työkalun avulla asiakas voi kuvata omia erityisen tuen tarpeitaan työnantajalle ratkaisukeskeisesti keinojen avulla. Erilaisia tukikeinoja on listattu kyselyyn ja niistä voi poimia itselle soveltuvia työnteon tapoja keskustelun tueksi.
Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, jotka tallennetaan tietokoneellesi tai päätelaitteellesi, kun käyt verkkosivustollamme. Jokaisella myöhemmällä vierailukerrallasi ne asetetaan takaisin verkkosivullemme tai toiselle verkkosivulle, joka tunnistaa evästeen.
Tietyt palvelujemme toiminnallisuudet vaativat evästeen toimiakseen.
Evästeiden avulla kerätään myös tietoa verkkosivustomme kävijöistä ja kuinka he sivustoa käyttävät. Tietojen avulla analysoimme sivujen käyttöä ja parannamme sivustomme käytettävyyttä.
Välttämättömät evästeet
Näiden evästeiden avulla varmistetaan, että verkkosivusto toimii tarkoitetulla tavalla. Nämä evästeet ovat välttämättömiä palvelun tarjoamiseksi.
If you disable this cookie, we will not be able to save your preferences. This means that every time you visit this website you will need to enable or disable cookies again.